sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Jouluista sisustusta kotiin



Poikkesin perjantaina tonttujen iltana Sisustus Trendossa etsimässä siskolleni erästä Maileg tonttua. Hyvä yritys kymppi, en muka löytänyt oikeaa ja siskoni oli itse käynyt hakemassa sen ja vielä toisenkin (luulen silti että ne ei olleet ne mitä etsittiin vaan ihastuksissa löytyi jotain muuta tilalle kelpaavaa). Nappailin kuvia ihanasta liikkeestä. Myöhemmin katsoin kuviani ja hoksasin että en ollut ollenkaan tajunnut että olisin voinut ostaa esim nämät ihanat sisustustyynyt itselleni. Mitä ihmettä?! Nämät ovat juuri oikeanlaiset meille ja olisin vielä voinut hyödyntää illan tarjouksen. Aina ei mene onnenlahjat tasan, toisin sanoen hoksottimet jäi kotiin, mutta ehkä minä nämät vielä joskus saan. Lähtisi kyllä omat mustavalkoiset eläinsisustustyynyt myyntiin, sillä näissä on ne meidän sävyt. Seliseli hihih.

Tänään Ylivieskan Puuhkalassa jännittävä joulupolku. Sinne siis kaikki sankoin joukoin.
Täältä näet minun toissa vuotisen seikkailun joulupolulla KLIK. :)
Ihanaa kolmatta adventtia ja Lucian päivää kaikille!

6 kommenttia:

  1. Mä jo katsoin, että sähän olet sisustanut joulun teille, kuin sisustusliikkeessä konsanaan. No teksti toi selvyyden tähänkin asiaan. Ihanat noi eläintyynyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu kyllä olisi hyvä aika vähän sisustaa kotona tyyliin sisustusliikkeen joulu, mutta ehkä jätän sen tuleville vuosille. Hihih :) Minä kans ihastuin noihin eläintyynyihin tai sanotaanko että talvella tulee aina hinku eläintyynyihin. Mun viime talven eläintyynyt on niin so last season!! ;)

      Poista
  2. Mekin käytiin Trendossa kirppareiden lisäksi... Kalajoen Havulassa on myös kiva jouluinen näyttely, kävimme maanantaina sielläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trendossa täytyy päästä käymään aina ennen joulua. Voi joo ja Havulassa myös. Oliko siellä sisustusneuvoja opiskelijat käyneet sisustamassa? Ihan kuin olisin lukenut jostain. :)

      Niin ja Antiikki makasiinille pitää keritä myös ennen joulua fiilisteleen. <3

      Poista