sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Mummolamaisuus kunniaan

Rennonrempsee meininki takkahuoneessa, mummolamaisuus näköjään vaan lisääntyy talvenmyötä. :) Vanhat kivat kellertävät tyynyt on kirpparilöytöjä kesältä ja viltit lapsuudenkodista. Pari tähteä jo lisäsin tuomaan valoja (ja joulua), sillä meidän kattovalaisin ei edelleenkään toimi. Ei se näin toisaalta haittaa, sillä pidänki enemmän tunnelmavalaistuksesta. Lisävaloa saa vielä lisää, kun laittaa takkaan tulet! Avot ja mummolamaisuus kunniaan ja rottinkituoli kaupan päälle. Nyt mahtuu isompikin porukka mun kans tunnelmoimaan takkatulen äärelle. <3







Viikonloppu meni vauhdikkaasti. Flunssa yrittää puskea, mutta en antanu/anna periksi. Ei nyt kerkee sairastella kun on niin paljon kaikkea jänskää.. Koulun joulumyyjäiset tuli kierrettyä ja ihanien ystävien syntymäpäivillä tuli pyörähdettyä, siinäpä tärkeimmät! Myyjäisissä oli myös ekka kertaa mein Eepen eskarilaiset, ihan huippuja askarteluita!! Kotia tuli hiukan laitettua jouluisempaan kuntoon ja edelleen (pikkuhiljaa) tutkailen tavaroita joita voisi säilyttää varastossa. Varasto täyttyy kiitettävää vauhtia. Heiii laitoinhan mä autotallinki kondikseen, siel vois nyt vaiks asuu (ainaski melkeen). Näppäilen kuvia siitä joku päivä. On sitä ihminen muutes hyvin keksinyt piilopaikkoja tavaroilleen kun ei ole ollut kunnollista säilytystilaa! No ei siitä sen enempää, ihana viikonloppu takana ja marraskuun viimeinen viikko alkaapi tästä. Huih. Pian saadaan aukoa joulukalentereita ja kohta se joulupukkiki jo tulee kolkutteleen. Huikeeta kun menee aika nopsaan. Pst, mein kirjahyllystä löytyy jo joulukuusenpalloja, joko teiltä.. Jipii!

8 kommenttia:

  1. Mummolamaisuus on ihanaa ja kodikasta <3 teillä on kaunista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Varsinkin talvella mummolamaisuus näkyy suuremmin sisustuksessa, johtunee varmaan sen lämpöisyydestä.

      Poista
  2. Kodikasta. Vielä ei löydy palloja, mutta tulollaan jo ovat. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäki vain piilottelin niitä joulupalloja ihan pikkiriikkisen.. Liekkö kukaan edes huomannut asiaa. :) Kiitos samoin sinulle Satu oikein mukavaa viikkoa!

      Poista
  3. Ihanan lämminhenkistä ja kodikasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaline! Huomasitko instagram -päivitykseni? :)

      Poista
  4. Mää voisin käydä pölliin tuon lipaston. Ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa Katarooma!!! :D Lipasto on kyl aika symppis pikku vikoineen. <3

      Poista