keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Mitä viikko ennen joulua

Alkuviikko on mennyt vanhempien luona joulua (tonttuja) laitellessa, leipomishommissa ja maalaustöissä. Maalaan eräälle rakkaalle rinsessalle sänkyä, että saataisiin kyseinen 2vuotias ennen joulua uuteen petiin nukkumaan. Itseasiassa sain sen tänään valmiiksi, mutta annetaan sen rauhassa kuivua. Muutamia joulutonttujen töitä olen myös tehnyt. Tänään heilui pensselin lisäksi mm. pistosaha, kun sain kuviosahan sekaisin. Trallalaaa.. :D Äiti vieressä onneksi hurruutteli ompelukoneella moitteetta, eikä lentänyt neulat ei. :)

Huomasin siinä häärätessäni yhden nojatuolin, jonka kannoin joku aika takaperin vanhemmilleni. Odottamaan aikaa että alkaisin tuolia uudelleen verhoilemaan. Kaikki pian alkavat projektit odottavat aina vanhempieni kodinhoitohuoneessa, kun siellä on talviaikaan minun paja. :) Sori. Täs oiski joulupukin (isoon) konttiin vinkkiä.. Kröhöm. Nojatuolissa kangas on ihan hyvä kuntoinen, mutta todella likainen ja punainen. Nyt punainen tuoli pääsi kuitenkin koristamaan kotiamme joulun ajaksi, sillä tampparin ja pesurin voima sen puhdisti puhtaaksi. Nyt se punainen sopii, sillä on se joulunaika. Jos ette tiiä vielä. ;) Eikä loppupelissä näytä yhtään hassummalta!! Hihii.


Hmmm.. Oikeasti tulin teille kertomaan joulukuusesta. Minulla ei ole koskaan ollut isoa muovikuusta ja toi mein parempipuolisko on vuosikaudet puhunut että semmonen laitetaan sit ens jouluks. Ei kuulemma tarttis vielä heinäkuussa neulasia imuroida. Aina olen empinyt sen käyttöä (ja mietin edelleen). Nyt kuitenkin ostoksilla käydessä oli joulutavarat alennuksessa ja niin kuusi tuli kaapattua kainaloon. Ihan ookoolta se nyt näyttää kun aikani sitä pöyhistelin (vielä ku koristeet siihen laittaisin). Silti kuitenkin mieli tekee oikeeta joulukuusta, ku eihän toi tuoksu edes joulukuuselle.. :D Onko teillä ollut aina oikea joulukuusi käytössä vai oletteko menneet tekokuusella vuodesta toiseen ja pärjänneet? Mulle tää on aivan uutta ja jotenkin omituista.. 

Huomaa "tekokynttilä" ledillä. ;)


Taidankin mennä hetkeksi nojatuoliin istuskelemaan ja miettimään joulukuusia. Taitaa käydä niin että painelen huomenna katselemaan metsään oikeita kuusia, jos edes ihan pikkuisen oikean joulukuusen saisin. :)

Mitens teidän jouluvalmistelut siellä ovat sujuneet, vai onko edes tarvetta valmistella? :)

Pst. otsikot jouluukuun eka ja toka oli vähän hassuja. Hyvä yritys vaihtaa parempaan.. ;)

6 kommenttia:

  1. Vautsi, oletko ihan itseoppinut verhoilija vai opiskellut sitä jossain?
    Niin haipakkaa on pitänyt tämä(kin) viikko, ettei valmistelut ole liiemmin edes käyneet päässä. Tänään ajattelin paketoida kummipojan lahjan, se onkin ainut asia, minkä olen ehtinyt hankkimaan. Mutta no stress! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heiii oispa vautsi ku osaisinkin oikein verhoilla.. Lähden aina vaan suunnitteleen ja kokeileen. :) Jos tulee ongelmia ompelussa nii sitten huudan äitille apujaaa!:D Hih. Mä voin entisöidä sille huonekaluja jos se ompelee välillä mulle jotain.. Hyvä diili.

      Monihan tekee niin joka ikinen vuosi että tekee ostoslistan lahjoista ja ruuista.. Menee 23.päivä ostoksille ja on paljon nopeampaa kaikkien ostoksien kanssa pois mitä että olisi monina päivinä käynyt ostoksilla pähkäilemässä.

      Luulen vain että kun täällä hääräilen ja luulen kaiken olevan ns kohdillaan niin tulee varmasti joku yllätys.. Sitten panikoidaan!:) HIh

      Elä ressaa, se mitä on tehnynä on tehny ja mikä jää tekemättä voidaan korvata vaikka kanelitangoilla ja kynttilänvalolla!;)

      Poista
  2. Oikea kuusi on paras kuusi, toki monet ovat allergisia...meillä luultavasti kissat olisivat koko joulun "tarzania", joten nyt päädyttiin huonekuuseen...kiva sekin, toki tuoksua (jota kaipaan) ei ole. Meillä on kyllä ollut iso muovikuusi aikoinaan, tyttäreni on niin allerginen, mutta sekin kuusi varastettiin yhdessä muutossa keskellä kesää, joten komiahan sen täytyi olla! Aikaisemmin oli aina oikea kuusi, mutta kyllästyin sitomaan sen kattoon kiinni, katsos kun meillä oli silloin ISO ja pieni koira, ja mulle riitti kun se kerran, sitomisesta huolimatta, lensi kuin leppäkeihäs vieraitten tullessa. Ei ole koiraa karvoihin katsominen, mutta häntään kylläkin ;)

    VastaaPoista
  3. Tarzan-kissoja!!!:D Hihiii.

    Kyllä varmasti lapsiperheissä kuin myös eläinperheissä mietitään vaihtoehtoisia joulukuusia, kun se saattaa olla vuoden kohokohta lapsille ja eläimille (ja joillekkin aikuisille). Joulukuusi jota pääsee heti heiluttamaan. Kimaltelevia palloja ja ihania valoja jne.. Mä niiiin tiedän miten siinä kävis, ku itekki aina teen saman virheen.. ;D Heheh.

    En ole koskaan ajatellut onko oikea joulukuusi aiheuttanut tolle paremmalle puoliskolle hengenahdistusta.. Tai en ainakaan muista. Jos laitan takkahuoneeseen oikean kuusen niin se on paremman puoliskon huoneen vastakkaisessa suunnassa. ;)

    Vinkkivinkki, ensi vuonna sitten joulutuoksun lisäks joulukuusentuoksua?!:D Vieläks sitä muuten on, iik. Mä taidan kallistua sen puoleen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi voi Helinä, nyt olet kyllä suihkeen suhteen myöhässä...loppuslut! Mutta tuossa joulukuusentuoksussa on ideaa...............

      Poista
    2. Khyl mä sen arvasin, joten ei muutako siivousluutu kourahan!:D Hihih

      Multakin joskus löytyy hyviä ideoita! Jea.

      Poista