perjantai 5. lokakuuta 2012

Eilisen sana rustiikki~


Käytin miestäni eilen naapuripaikkakunnalla hammaslääkärissä (puistattaa pelkkä ajatus). Tiesin hänen tulevan sieltä ulos ns puhekyvyttömänä, joten käytin tilanne hiukan hyväksi. Ensimmäisenä kutsui ihana sisustusliike Sisustus Annaka. Joka tosin valitettavasti lopettaa muutaman viikon sisällä. Kävin ennen ihanassa liikkeessä aika usein, koska se sijaitsi vanhan asuntomme tien toisella puolella. Matkaani olisi voinut lähteä sieltä vaikka mitä ihania sisustustekstiilejä (eräs pöytäliina jäi kyllä vähän kaivertamaan) mutta ostin vain tämän ihanan pelkistetyn kranssin. Tästä kranssista lähtikin ajatus taas keittiön ilmeen muokkaamisesta. Vaikka keittiö on nyt hyvin kiva, mutta ehkei ajoitus ollut nappiin. Tahtoo nyt hiukan rustiikkisempaa. Loput ostokset lähtivätkin matkaani kyseisen paikkakunnan kirpputorilta. Verhot muokkaantuvat ehkä sohvapenkin päälliseksi ja salaattikulho ja ottimet pääsevät kattaukseen (toivottavasti kera hyvän salaatin). Laukku ei nyt ole menossa keittiöön, se oli vain pieni plussa ja sopi sävyihin. hih*. Kaivoin kaapista eri materiaaleja (kuten pellavapöytäliinan jne) ja ehkä tässä tänään muokkaankin keittiön taas uuteen uskoon. Tänään onkin perjantai (hyvää viikonloppua kaikille) ja mies on vielä hyvin hiljaisella tuulella joten eihän sitä tiedä mitä kivaa tässä saan aikaiseksi. Toivotaan vesisateen sijaan aurinkoa päiväänne.

2 kommenttia:

  1. Mäkin muuten kävin siellä ennen kotiin lähtöä viime viikolla:)
    Mä näin tuon kranssin ikkunasta edellisillan lenkillä, mutta miks se ei muuten ollu kaupassa kun Maaritin kanssa käytiin ... hmm:/
    Se olis voinu kotiutua meille;)

    Mulla jäi käteen parin pikkujutun lisäksi elämäni ensimmäinen Gantin tyynyn päällinen:) Värit ja kuva oli niin mua, etten kertakaikkiaan voinu sitä sinne jättää.

    Yks iso kaappi siellä oli, mikä mua kiehtoo vieläkin, muttakun se menee 10 cm yli siitä mihin sitä suunnittelin...


    VastaaPoista
  2. Oli niitä siellä, ne vain oli korissa lattialla ja minäkin huomasin ne melkein pois lähtiessä. Oli varmaan suosittuja koska olin kenties eilen neljäs henkilö joka niitä osti. :)

    Katsoin kenties sitä samaista kaappia. Oli tosi kivannäköinen ja olisin voinut myös ottaa sen itselleni, mutta se oli jo muistaakseni varattu.

    VastaaPoista