perjantai 25. toukokuuta 2012

Multaa sormissa~

Sain tänään valtavasti aikaan. Ihana ihana "ylimääräinen" vapaapäivä. Aamusta sain kuin sainkin hoidettua tekemättömän työni. Siitä voin kertoa joskus ehkä lisääkin. Jonka jälkeen tosiaan menin anoppilaan. Istua törötin siellä niin pitkään ja höpöttelin niitä näitä kunnes jo varmaan anoppikin kyllästyi *hih*. Nopsaa kiva kirppis kierros jonka jälkeen iski vimma tehdä kotitöitä. Tein niitä kotona ja kotitalolla. Nimittäin kasvimaat on nyt "kylvetty". Meille tulee tänä vuonna uutuutena valkosipuli ja hernekin. Uusi pieni kasvimaa tuli tehtyä. Kaikki sipulini eivät mahtuneet kasvulaatikkoon. Siihen pitäisi vielä ahertaa kierrätetyt reunukset. Iltasella päätin vielä alkaa pesemään mattoja. Se jatkukoon heti huomenna. Kun ei ole sääsketkään vielä iskeneet.. :o

 

Mun kirppislöydöt. Kivat peitot, olivat käyttäneet aivan pesulassa asti. Kerroslautanen ruusuilla ja siniharmaavalkoinen pitkä matto. Matto pääsikin heti iltasella pesupaikalle.




 
Kumpa omallakin pihalla olisi tilaa näin isolle kasvimaalle ja raktorille. Isi taitaa kiihyttää..



Mun kasvulaatikolla, ei vielä paljon näy elämää. Eiku ruohosipulit ja mansikat. *Littiä sipuli*.
 

Iltasella skoolausta kasvulle.

Huomenna olisikin taas kaikkea kivaa ohjelmaa tarjolla..

2 kommenttia: